Jalostaminen tarkoittaa että kasvatustoiminnalla on jokin tavoite. Jalostusyksilöitä valitaan asetettuihin kriteereihin verraten, ja mitä lähempänä yksilö on tätä ihannetta, sitä parempi. "Astuta paras parhaalla ja toivo parasta" ja sitä rataa. Mutta entäs se tosiasia, ettei täydellistä hevosta ole olemassa? Mikä olisi riittävän hyvä, että astuttamista kannattaa ajatella?
Kuten tavallista, tähänkään ei valitettavasti ole antaa yhtä suoraa vastausta. Nyrkkisääntönä voitaneen pitää, että jos tammassa on kokonaisuutena enemmän hyvää kuin huonoa, kannattaa astutusta harkita. Tämä pätee niin rakenne-, terveys-, käyttö- kuin luonneominaisuuksiinkin, jokainen antaa eri asioille painoarvoa omien preferenssiensä mukaisesti.
Monimuotoisuusnäkökulma
Suomenhevosen kohdalla pitää muiden seikkojen lisäksi huomioida myös säilytysnäkökulma. Jalostusvalinnassa ja siitosyksilöiden karsimisessa täytyy miettiä monta seikkaa.
Vähäisin niistä ei ole myöskään se, että jos karsitaan liian rankalla kädellä, monimuotoisuus kärsii ja liiasta sukusiittoisuudesta voi seurata niinikään ongelmia, joita emme suomenhevoseen halua.
Sen olemme jo kaikki kuulleet ja useimmat oikein hyvin sisäistäneet, että tammaa pitää katsoa kriittisesti. Minusta on tärkeää myös miettiä, mitä hyvää tammassa on, ja mitä annettavaa sillä olisi jälkikasvulleen ja rodulle. Rajoituspuheesta voidaan minun mielestäni siirtyä edes osin rohkaisupuheeseen. Ääripäät suuntaan tai toiseen eivät ole hyvästä, mutta keskivaiheilla on paljon liikkumavaraa ja monikäyttöinen suomenhevonen useimmiten löytää paikkansa.
Olenkin omissa pohdinnoissani päätynyt sille kannalle, että lähtökohtaisesti jokaisen tamman kannattaisi varsoa edes kerran jo ihan jatkuvuuden sekä suomenhevosen säilyttämisen vuoksi. Valinnanvaraa kuitenkin on paljon sekä oreissa että jalostussuunnissa, voi valita sen tammalle sopivimman!
Terveysominaisuudet
Suomenhevosen yhtenä selkeänä valttina hevosmarkkinoilla pidetään hyvää perusterveyttä.
Hevoskasvattajat ovat paljon vartijana, kun he miettivät jalostusvalintoja ja valitsevat paritettavia hevosia. Olisi suotavaa, etteivät vakaviksi luokiteltavat perinnölliset viat ja sairaudet ainakaan enempää yleistyisi.
Kun puhutaan jalostustavoitteista, ensimmäisenä mieleen tulevat urheiluominaisuudet: ravin nopeus, parempi hyppykyky, kokoamiskyky jne. Nämä ovat toki niitä merkittävimmin ulospäin näkyviä edistysaskeleita, merkkejä jalostuksen etenemisestä sekä onnistuneista valinnoista. Tavoittelemisen arvoisia, totta kai. Mutta.
Fakta on myös, että jotta nämä edellä mainitut ominaisuudet koskaan voisivat tulla näkyviksi, hevosen pitää pysyä terveenä ja kestää rasitusta eli valmentamista ja kilpailuja. Jos sitä ei pysty valmentamaan heikon rakenteen tai terveyden vuoksi, suoritukset jäävät saavuttamatta. Vain tervettä hevosta voi valmentaa. Se on se kivijalka jonka päälle kaikki muu rakentuu.
Kyse on myös eläinsuojelusta.
"Onko hevosurheilu eettisesti kestävällä pohjalla, jos eläin vaatii leikkaushoitoa jo ennen ajolle opetusta?" - Terttu Peltonen viittasi huolestuttavissa määrin lisääntyneisiin irtopaloihin suomenhevoskasvatuksen seminaarissa jo 2013
Oletan, että kaikki ovat terveyden tärkeydestä lähtökohtaisesti samoilla linjoilla. Kyllä, tärkeää on.
Totta on sekin, että eläinlääketiede pystyy tänä päivänä aika paljoon ja taitavat kengityssepät osataan kutsua katsomaan varsan jalka-asentoja jo ensimmäisten elinviikkojen aikana. Jos hevosta onkin mahdollista auttaa pienellä operaatiolla niin ettei tuo vika enää koskaan haittaa sen elämää, eihän se ole mikään iso juttu?
Niin, ei olekaan, kun kyse on yhdestä yksittäisestä hevosesta. Ongelmaksi se muodostuu siinä tilanteessa, kun vaiva ei ole enää poikkeus isossa joukossa hevosia vaan on yleistynyt rotuominaisuudeksi, "tyyppiviaksi". Eli korjaava toimenpide tai hoito ei ole enää poikkeus vaan rutiini.
Onko tammassasi enemmän hyvää kuin huonoa?
Päätös siitoskäytöstä on aina jonkinasteinen kompromissi, kun sitä täydellistä yksilöä ei ole olemassa. Meillä on loppujen lopuksi vain rajallinen määrä tietoa siitä, miten geenit alkiossa järjestyvät. Kaikista vaivoista emme edes (vielä) tiedä, missä määrin ne ovat perinnöllisiä, vai onko ympäristötekijöillä sittenkin suurempi vaikutus kuin perinnöllisellä alttiudella.
Tietysti jos on kyseessä vakava ongelma tai vaiva, joka periytyy lähes varmasti jälkeläiselle, voi olla viisaampaa ettei eläintä käytä suvunjatkohommiin. Mutta jos todennäköisyys on pieni tai edes kohtuullinen, asiaa täytyy jo harkita uudelleen.
Onko tammassa enemmän hyvää kuin huonoa? Pystyykö ongelmaa kompensoimaan valitsemalla sopivan partnerin, voiko riskiä pienentää? Kuvitteelliset tai jopa ihan konkreettiset vaakakupit ovat tässä kohtaa hyödyksi. Kristallipallo olisi myös kiva, mutta harvalta löytyy. Jos plussaa kertyy enemmän kuin miinusta, alkaa olemaan jo perusteita edetä astutushaaveissa.
Esimerkkejä plus-puolen ominaisuuksista saattaisivat olla esimerkiksi hyvä (jalka)rakenne, hyvät kaviot, kolme puhdasta askellajia (tai hyvä ravi jos kyseessä on juoksija), miellyttävä ja palvelualtis luonne, hyvät omat suoritukset kilpailuista tai työstä (esim. ratsastustunnit, hyvä opetushevonen on arvokas). Miinuksia saattaisivat olla vaikkapa puutteet edellämainituissa, ikävä luonne, allergiat tai muut terveysongelmat.
Jos varsaa tekee myyntiin, kaupallisuuttakin joutuu miettimään: onko tässä tammassa, sen suvussa ja suorituksissa sellaista "ideaa" että mahdollinen ostajakin näkisi sen hyvyyden? Mikä sinussa itsessäsi herätti kiinnostuksen, kun olit ostamassa tammaasi?
Fakta on myös se, että aina emme edes tiedä mitä takempaa hevosen suvusta löytyy, ja ongelma saattaa tulla esiin vasta huonon tuurin seurauksena kuljettuaan suvussa pitkään "piilossa".
Loppujen lopuksi vain todennäköisyyksiin on ylipäätään mahdollista vaikuttaa, lopputulos on aina vähintään joltain osa-alueelta yllätys. Siinä kiteytyykin kasvatustoiminnan hienous ja kauheus.
Lisää tätä pohdintaa artikkelissa Astuttaako vai ei?
Tamman omistaja maksaa viulut ja kantaa riskit
Lopulta se rajanveto, paljonko antaa painoarvoa millekin ominaisuudelle jää astutuspäätöstä pähkäilevän hevosenomistajan päätettäväksi.
Tammanomistajalla on valta ja vastuu tehdä valinnat sillä tiedolla, mitä hänellä on käytettävissään. Tietoa totta kai kannattaa lisätä, ja huomioida ettei periytyvyysaste ole aivan kaikilla ominaisuuksilla sama. On syytä miettiä mitä tavoittelee, millä keinoin ja millaisin painotuksin. Ja myös, mitä tehdään jos tämä suunnitelma ei toteudukaan.
Syteen tai saveen, hommaan liittyy aina riskejä, aina löytyy poikkeuksia, se on aina jossain määrin lottoamista. Jostain ja joskus on uskallettava aloittaa ja ottaa vastaan se mitä tulee.