Miisa Wikmanin blogikirjoitus Kenelle kasvatamme hevosia? (mwhevospalvelut.com) on todella mielenkiintoinen, silmiä avaava katsaus suomalaiseen hevosmaailmaan. Vaikka kirjoittaja korostaa ettei kyseessä ole millään muotoa tieteellinen tilastointi, uskallan väittää ettei tämä varmasti kaukana todellisuudesta ole.
Näistä luvuista ja kaavioista käy ilmi selkeästi, että ylivoimaisesti suurin osa kaikista Suomessa oleilevista hevosista ei ole minkään lajin kilpahevosia. Lukuun sisältyvät tietysti myös toipilaat, siitoseläimet ja varsat, mutta nämä huomioidenkin jää vielä merkittävä määrä hevosia.
Koko suomalainen hevosala nojaa käytännössä pitkälti harrastajiin. He työllistävät myös ne ammattilaiset, jotka näkyvät julkisuudessa.
Hevosia erilaisiin tarpeisiin
Pitkään on edetty sillä ajatuksella, että muihin tarpeisiin kyllä saadaan riittävästi hevosia urheiluhevosjalostuksen sivutuotteena. Positiivistahan tässä on se, että hevoselle on luultavimmin mahdollista löytää jokin järkevä käyttötarkoitus vaikka kilpaura ei urkenisi odotetulla tavalla.
Edelleen suuri enemmistö, noin 75 % suomenhevosista kasvatetaan (ainakin astutustilastojen perusteella) ravurin ura mielessä.
Nyttemmin olen ollut huomaavinani, että mielenkiintoa ihan tarkoituksellisesti hyväluonteisten harrastehevosten hankintaan löytyisi yhä enemmän. Vaatimustaso kasvaa, kenties nyt halutaan ostaa mieluummin "valmis" kiva harrastekaveri ratsastukseen kuin ryhtyä koulutusprojektiin uranvaihtajan kanssa.
Minulle suomenhevonen on ainoa oikea rotuvalinta, mutta kaikki eivät koe sitä samalla tavoin omakseen tai käyttöönsä sopivaksi. Siitäkin huolimatta, että suomenhevonen on sekä kokonsa, muotonsa että luonteensa puolesta varsin monimuotoinen rotu. Tarjontaa on kuitenkin harrastehevosmarkkinoilla niin paljon, että suomenhevonen pitää haluta nimenomaan siksi, että se on suomenhevonen. Jos kotimainen alkuperäisrotu ei näyttele omistajan arvomaailmassa kummoista roolia, hänelle on yhdentekevää onko tallissa ulkomaalainen tai vaikka sekarotuinen heppa, kunhan se toimii tarkoitetussa käytössä.
Suomenhevosia on isoja ja pieniä, enemmän ja vähemmän urheilullisia tyyppejä, on luontaisia ratsuja ja luonnonjuoksijoita, vielä varmaan löytyy ihan rehellistä työhevostyyppiäkin vaikka se onkin harvinaistuva jalostussuunta. Etsimällä kyllä löytyy varmasti jokaiselle sopiva hevoskaveri. Yksi tapa on tietysti vuokrata tamma ja teettää tilausvarsa mieleisestä sukuyhdistelmästä, mutta sekin on omanlaisensa arpa.
Aihetta sivusin myös kirjoituksessani suomenhevosten säilytyksestä ja erisukuisuudesta. Emme tiedä varmasti, mihin suuntaan maailma ja jalostustavoitteet muuttuvat tulevaisuudessa, joten on ihan hyvä säilyttää monimuotoisuutta jo siitäkin syystä että jatkossakin löytyy haluttuun käyttötarkoitukseen sopivia yksilöitä. Suomenhevonen on jo vuosisataisen historiansa aikana vastannut menestyksekkäästi monenlaisiin haasteisiin.
Samoin läheltä liippaa kirjoitukseni Tätä tarkoitan, kun puhun hevoskasvatuksen tavoitteellisuudesta. Urheiluhevonen on yleinen, muttei ainoa mahdollinen kasvatuksen tavoite.
Suomenhevonen on yhteinen asia
Kysyntä toki ohjaa myös tarjontaa, mutta kokonaan en olisi valmis luopumaan urheiluhevosjalostuksestakaan. Urheilutähdillä on paikkansa isossa kuvassa, eikä niitä synny ilman riittävää määrää nimenomaan tähän tähtääviä kasvattajia.
Itse asiassa olen sitä mieltä että nämä kaksi "suuntausta" tukevat toisiaan enemmän kuin haastavat. On hienoa käydä kilpailutapahtumissa katsomassa niitä huipulla kilpailevia urheilijayksilöitä, mutta palata sitten kotiin oman mussukan luokse. Kaikki huippu-urheilijatkaan eivät perusoletuksena ole aina kuumakalleja, vaan niillä voi tehdä muutakin kuin totista treeniä ja kilpailemista. Päästään taas yksilöllisiin eroihin sekä siihen toteamukseen, ettei tämäkään ole täysin mustavalkoista.
Samoin nuorisotyö on tärkeää, lasten ja nuorten täytyy päästä suomenhevosten kanssa tekemisiin. Monella meistä rakkaus ja henkilökohtainen suhde suomenhevoseen on syntynyt nimenomaan lapsuudessa esimerkiksi ratsastuskouluhevosten, tuttujen tai sukulaisten omistamien hevosten myötä. Ammattilaisillekin hevoset ovat käytännössä aina ensin harrastus, vaikka alansa valitsisikin jo nuorena.
Kuninkuusravit ja Suomenratsujen kuninkaalliset tarvitsevat tähtensä tulevaisuudessakin. Ei pidä lähteä liialliselle vastakkainasettelun tielle tässäkään asiassa.
Pitäisikö harrastehevosia tositarkoituksella kasvattaa? Kysymysmerkit:
Kasvattajalla olisi hyvä olla jonkinlaista odotusarvoa saada myös omia kulujaan katettua. Vaikkei kasvattaja tavoittelisi toiminnalla voittoa, sillekin on rajansa, paljonko viitsii tai haluaa sponsoroida muiden harrastamista. Eli vaakakupissa painaa myös hevosten hintataso, todellinen kysyntä (ei vain nettikirjoittelu) ja odotusarvo myyntihinnasta.
Vaikka hevonen olisi omistajalleen miten mieleinen ja tärkeä, paperilla vanhempiensa jälkeläisnäytössä harrastehevosen saavutukset eivät näy. Jalostusohjelma on rakennettu ensisijassa urheilutavoitteet mielessä.
Harrastehevosen kasvatus ja koulutus käy kasvattajan kukkarolle, jos hevonen pitää kasvattaa aikuiseksi asti ja kouluttaa omalla kustannuksella - tai ainakin se nostaisi hevosen hintaa jo sen verran, että ostajaa voi olla vaikea löytää. Kasvattajan talouden kannalta paras tilanne olisi myydä varsat uusiin koteihin mahdollisimman nuorena.
Harrastehevoskasvatuksen mahdollisuudet
Nyt ei pidä saada käsitystä että lynkkaisin ajatuksen harrastehevosten kasvatuksesta suoralta kädeltä tai väheksyisin heitä, jotka haluavat "vain harrastella". Siihen liittyy myös paljon positiivista.
Oletusarvoisesti harrastehevonen hankitaan pitkäaikaiseksi ystäväksi, joten todennäköisyys sille, että hevonen joutuisi "kiertolaiseksi" lienee aika pieni. Kun hevonen on niin henkilökohtainen, tärkeä ja rakas kaveri, siitä ei todennäköisesti luovuta kuin äärimmäisen pakon edessä.
Voisin myös kuvitella, etteivät ravi/ratsastuspoliittiset päätökset, MMM:n rahanjako tai muut vastaavat juuri heiluta harrastehevosten omistajien mielenrauhaa. Jos järjestön toiminta ei miellytä, hän saattaa lopettaa jäsenyyden, muttei hevosenpitoa. Epäsuorasti toki kaikki vaikuttaa, mutta harrastustoiminta lienee vähän vähemmän hevospolitiikasta riippuvainen kuin vaikka yritys- tai kilpailutoiminta.
Kun omistaja on terveellä järjellä ja riittävällä tietotaidolla varustettu, harrastehevosen elämä on usein aika tervettä, leppoisaa ja lajinmukaista - aivan hyvää hevosenelämää siis.
Jostain on aloitettava: kiva harraste/opetushevonen tai poni on monien tulevaisuuden hevosharrastajien, ammattilaisten ja kasvattajien ensimmäinen oppimestari ja kipinän antaja - painonsa arvoinen kultaa siis. Nuorisotoiminta on tärkeää tulevaisuustyötä, siitä on suomenhevonenkin riippuvainen. Ratsastuskoulut ovat edelleen ehkä se suosituin väylä hevosharrastuksen pariin, ja todella toivon että tulevaisuudessa myös ravikoulutoiminta lisääntyy.
Näiden hevosten kansanterveydellinen merkitys on "näkymätöntä työtä" kun sitä ei mitenkään tilastoida saati mitata, mutta se ei tarkoita etteikö se olisi tärkeää. (Lue esim: Hevonen lohduttaa puolisoa paremmin (hs.fi))
Hevosenomistajatkaan eivät ole pelkästään joko tai- ihmisiä. Ihminen voi esim. haluta sekä ratsastella rauhallisia metsälenkkejä että olla mukana urheiluhevos- tai kasvatuskimpassa. Tässä on siis myös jatkomarkkinoinnin mahdollisuus. Alan kannalta nämä hevoset tekevät merkittävän tärkeää uusasiakashankintaa: saavat mahdollisimman monta ihmistä rakastumaan (suomen)hevosiin.
Tulevaisuus?
Kuten olen jo monesti todennut, kristallipallo olisi hyvä työkalu hevoskasvattajallekin. Tietysti haetaan hyvää yksilöä, mutta hyvän määritelmä voi muuttua. Kasvattajan pitäisi kyetä hieman ennustamaan, millaisille hevosille on tulevaisuudessa kysyntää ja mihin suuntaan hevosjalostusta halutaan isossa kokonaisuudessa tulevaisuudessa viedä.
Suomenhevonen on edelleen yleishevosrotu. Nämä hevoset ovat kokemukseni mukaan sellaisia, että ne usein kertovat itse mikä laji tai työ niille sopii. On paljon sellaisiakin monitoimisia hevosia, jotka tekevät työn kuin työn nurkumatta mutteivät oikein selkeästi loista missään. Näistä löytyvätkin ehkä ne parhaat opetus- ja harrastehevoset.
Kaikesta huolimatta oma mielenkiintoni on ainakin tällä hetkellä ensi sijassa urheiluhevoskasvatuksessa, vaikka välillä leikittelenkin ajatuksella että hankkisin pihaan myös yhden oikein erisukuisen (mallia ei-sukua-kenellekään) tamman ja teettäisin sillä "geenipankkivarsoja" joiden käyttö realistisesti ajatellen olisi todennäköisimmin harrasteheppoina. Ehkä tämän ajatuksen vielä joskus toteutankin. Oma taloudellinen tilanne sekä edellä mainitut kysymysmerkithän siinä ovat suurimpia jarruja.
Tarvitaan uskoa tulevaisuuteen, oli laji ja oma intressi sitten mikä hyvänsä, ja erityisesti tätä uskoa kysytään omistajilta sekä kasvattajilta.