Kavioliitossa 30v-blogia kirjoittava, mahtavasti sanan säilän hallitseva Katja Ståhl kirjoitti lyhyen, mutta sitäkin samaistuttavamman tekstin hevoskasvatuksesta.
Lukemaan tästä: Lisää hevosia, tänne mahtuu! (kavioliitossa.fi)
"Sen jälkeen homma onkin lähtenyt ihan grippihanskasta. Nykyään pidän itsestäänselvyytenä, että jos minulla on tamma, ja sillä on ihan okei suku, TOTTA KAI sillä teetetään varsoja. Tuskin se nyt kauhean paljon kalliimmaksi tulee kuin kilpaileminen joka viikonloppu, kisahevosen jatkuva huolto ja vermeet ja hermot. Sitäpaitsi: varsat on parhaita!"
Samaistun vahvasti. Minun ensimmäinen kasvattini syntyi seitsemän vuotta sitten, ja voi hitto että jännitti. Mutta kun huomattiin, että kyllä siitä selviää, ja miten antoisaa varsan kanssa touhuaminen on, eihän siltä tieltä ollut enää paluuta.
Kesä ilman varsaa ei ole enää täysi kesä
Sen jälkeen meille on syntynyt varsa tai useampikin joka kesä. Ainoa "melkein-välivuosi" oli 2015, kun omassa tallissa ei varsottu, mutta silloinkin syntyi tilausvarsa toisella tallilla.
Vaikka välillä olen kyseenalaistanut voimakkaasti homman mielekkyyttä etenkin pimeimpinä, märkinä talvikuukausina (kukapa ei?), kesällä valon lisääntyessä, varsojen syntyessä ja niitä ihastellessa astuttaminen alkaa taas tuntua hyvältä idealta.
Kasvatustoiminta on toki pientä, (tähänastinen ennätyskesä oli 2020 kun varsoja syntyi kolme), mutta tilanne on sama suurimmalla osalla Suomen kasvattajista. Isoja siittoloita ei Suomessa montaa ole.
Juuri meidän pienkasvattajien ja harrastajien määrän vähenemisestä ollaankin suuresti huolissaan ihan Hipposta myöten. Vuosikymmenet kun varsinkin ravitoiminta sekä siihen liittyvä kotimainen kasvatus ovat nojanneet pitkälti juuri näihin harrastajiin ja parin hevosen pitäjiin.
Monella kuitenkin tuntuu olevan se tunne, että ravipoliittiset päätökset on tehty viime vuosikymmenen aikoina vain ammattilaisten tarpeita palvelemaan, unohtaen ja sivuuttaen harrastajat. En tiedä onko tämä totta vai mutua, mutta yhtä kaikki ilmapiirissä on aistittavissa huolestusta, harmia, turhautumista ja suoranaista lannistumista. Ei hyvä.
Realismia, mutta tilaa myös haaveille
Niin kauan kuin muistan, olen lukenut hevoslehdistä ja -kirjoista siitä, miten jalostuseläinten valinnassa pitää olla hyvin kriittinen. Astuta paras parhaalla ja toivo parasta, ja sitä rataa.
Kyllähän tässä on pointti. On eettisesti oikein tavoitella kasvatuksessa tervettä, kestävää, käyttökelpoista yksilöä, eikä ainakaan tieten tahtoen tehdä parituksia joissa perinnöllisten virheiden, vaivojen ja sairauksien riski olisi suuri. Jos tavoitellaan huippu-urheilijaa, todennäköisemmin sellaisen saa kun vanhemmiksi valitsee kaksi huippu-urheilijaa rotunsa absoluuttisesta kärjestä.
Mutta sitten samaan aikaan pätee myös se toteamus, että ilman määrää ei ole mahdollista valita laatua. On onnistuttu ehkä liiankin hyvin istuttamaan se ajatus, että yhtään "tavallisemmalla" tammalla ei olisi mieltä ajatellakaan varsottamista.
Nöyrä ja vaatimaton suomalainen kuuntelee, ja niin emälinja sammuu. Tästä taas seuraa suljetussa populaatiossa ennen pitkää tilanne, että geenipooli kapenee.
Kyllä, on ihan hyvä olla realistinen tavoitteen asettelussaan. Mutta yhtä tärkeää on minusta olla avoin näkemään hyvää hevosessaan: jos tamma on kaikin puolin ihan kiva eikä siinä ole mitään suurta vikaa, ei ole minusta mitenkään moraalisesti arveluttavaa miettiä vakavasti myös sen astuttamista.
Jostain luin joskus hyvän ohjenuoraksi sopivan kysymyksen: jos tammasi varsasta tulisi emänsä täydellinen kopio, olisitko tyytyväinen? Jos vastaus on kyllä, se on mielestäni jo hyvä merkki.
Reunaehtoja
Tamman terveysominaisuuksien, rakenteen, käyttöominaisuuksien yms. punnitsemisen lisäksi astuttamista harkitseva joutuu tietysti miettimään muitakin seikkoja.
Raha: astutusprojekti ei ole aivan halpaa lystiä. Varmista että tilillä on katetta ENNEN kuin alat varailemaan oria ja virittämään navigaattoria oriaseman suuntaan. Hinnastot ovat onneksi tänä päivänä aika hyvin löydettävissä kevyellä googlaamisella. Jos pikkuvarsan ja/tai kanssa tulee se pelätty "Viikkikeikka" eli tarvitaan tehohoitoa tai jopa leikkausta, kustannukset nousevat helposti. Niihinkin on hyvä varautua etukäteen vaikka vain varmuuden vuoksi. Useimmiten kaikki menee onneksi hyvin, mutta joka vuosi jollekulle osuu se käänteinen lottovoitto.
Tila: onko saatavilla esim. sopivan kokoista varsomiskarsinaa ja riittävästi laidunta kesäksi, entä tallissa tilaa varsalle vieroituksen jälkeen? Vaikka varsan tekisi myyntimielellä, ei oikein voi laskea sen varaan että varsa lähtisi aina heti vieroitusikäisenä uuteen kotiin (ellei uusi omistaja tietenkin ole ennalta sovittu).
Aika: ottaahan jokaisen hevosen hoito aina aikaa. Ajankulutusta on aika vaikea ennustaa, mutta vähintäänkin joustoa omista aikatauluista on hyvä löytyä.
Apukädet: varsa tarvitsee käytännössä aina myös oman taluttajan kun hevosia kuljetetaan talliympäristössä, mahdollisissa lastauksissa ja kuljetuksissa apu tulee myös tarpeeseen.
Mitä sopii odottaa?
Jos tamma on mukava harrastehevonen, on myös varsasta ihan perusteltua odottaa saavansa samanmoinen tai vielä vähän parempikin, jos jalostusvalinta onnistuu hyvin.
Huippuyksilöt ovat harvinaisia, mutta niin myös täysin elin- tai käyttökelvottomat hevoset. Varsinkin suomenhevosissa useimmiten tilanne lienee se, että hevonen kyllä löytää paikkansa.
Summa summarum - oman kokemukseni perusteella haluan rohkaista ja kannustaa. Ota kaveri avuksi, tutustu ja opiskele, koita välttää sudenkuoppia, mutta älä lannistu liian helposti.