google.com, pub-7463296435306292, DIRECT, f08c47fec0942fa0
 
  • Admin

Astuttaako vai ei?

Kavioliitossa 30v-blogia kirjoittava, mahtavasti sanan säilän hallitseva Katja Ståhl kirjoitti lyhyen, mutta sitäkin samaistuttavamman tekstin hevoskasvatuksesta.


Lukemaan tästä: Lisää hevosia, tänne mahtuu! (kavioliitossa.fi)


"Sen jälkeen homma onkin lähtenyt ihan grippihanskasta. Nykyään pidän itsestäänselvyytenä, että jos minulla on tamma, ja sillä on ihan okei suku, TOTTA KAI sillä teetetään varsoja. Tuskin se nyt kauhean paljon kalliimmaksi tulee kuin kilpaileminen joka viikonloppu, kisahevosen jatkuva huolto ja vermeet ja hermot. Sitäpaitsi: varsat on parhaita!"


Elysetar kevättalvella 2013, muutama kuukausi ennen esikoisen syntymää
Elysetar kevättalvella 2013, muutama kuukausi ennen esikoisen syntymää

Samaistun vahvasti. Minun ensimmäinen kasvattini syntyi seitsemän vuotta sitten, ja voi hitto että jännitti. Mutta kun huomattiin, että kyllä siitä selviää, ja miten antoisaa varsan kanssa touhuaminen on, eihän siltä tieltä ollut enää paluuta.


Kesä ilman varsaa ei ole enää täysi kesä


Sen jälkeen meille on syntynyt varsa tai useampikin joka kesä. Ainoa "melkein-välivuosi" oli 2015, kun omassa tallissa ei varsottu, mutta silloinkin syntyi tilausvarsa toisella tallilla.


Vaikka välillä olen kyseenalaistanut voimakkaasti homman mielekkyyttä etenkin pimeimpinä, märkinä talvikuukausina (kukapa ei?), kesällä valon lisääntyessä, varsojen syntyessä ja niitä ihastellessa astuttaminen alkaa taas tuntua hyvältä idealta.


Kasvatustoiminta on toki pientä, (tähänastinen ennätyskesä oli 2020 kun varsoja syntyi kolme), mutta tilanne on sama suurimmalla osalla Suomen kasvattajista. Isoja siittoloita ei Suomessa montaa ole.


Tää jengi. Meidän lauma <3

Juuri meidän pienkasvattajien ja harrastajien määrän vähenemisestä ollaankin suuresti huolissaan ihan Hipposta myöten. Vuosikymmenet kun varsinkin ravitoiminta sekä siihen liittyvä kotimainen kasvatus ovat nojanneet pitkälti juuri näihin harrastajiin ja parin hevosen pitäjiin.


Monella kuitenkin tuntuu olevan se tunne, että ravipoliittiset päätökset on tehty viime vuosikymmenen aikoina vain ammattilaisten tarpeita palvelemaan, unohtaen ja sivuuttaen harrastajat. En tiedä onko tämä totta vai mutua, mutta yhtä kaikki ilmapiirissä on aistittavissa huolestusta, harmia, turhautumista ja suoranaista lannistumista. Ei hyvä.


Realismia, mutta tilaa myös haaveille


Niin kauan kuin muistan, olen lukenut hevoslehdistä ja -kirjoista siitä, miten jalostuseläinten valinnassa pitää olla hyvin kriittinen. Astuta paras parhaalla ja toivo parasta, ja sitä rataa.


Kyllähän tässä on pointti. On eettisesti oikein tavoitella kasvatuksessa tervettä, kestävää, käyttökelpoista yksilöä, eikä ainakaan tieten tahtoen tehdä parituksia joissa perinnöllisten virheiden, vaivojen ja sairauksien riski olisi suuri. Jos tavoitellaan huippu-urheilijaa, todennäköisemmin sellaisen saa kun vanhemmiksi valitsee kaksi huippu-urheilijaa rotunsa absoluuttisesta kärjestä.


Mutta sitten samaan aikaan pätee myös se toteamus, että ilman määrää ei ole mahdollista valita laatua. On onnistuttu ehkä liiankin hyvin istuttamaan se ajatus, että yhtään "tavallisemmalla" tammalla ei olisi mieltä ajatellakaan varsottamista.