google.com, pub-7463296435306292, DIRECT, f08c47fec0942fa0

Värijalostusta suomenhevosissa

Suomenhevosissakin on värivalikoimaa, vaikka selkeästi yleisin onkin klassinen punarautias.

Myös omassa laumassani kaikki hevoset ovat erisävyisiä rautiaita. Väri ei ole näytellyt meidän hevosten valinnassa kummoistakaan merkitystä, ei myöskään jalostusvalinnoissa. Tammoille valkatut orit nyt vain ovat sattuneet olemaan enimmäkseen rautiaita.


Poikkeus joka vahvistaa säännön on tässäkin tapauksessa tamma Huisi Helmi, jolta tarkkasilmäinen tunnistajamme Jenni huomasi pienen laikun rabicano-karvaa aivan hännän tyvessä. Myös siimoja meillä löytyy useammalta hevoselta, joka saattaisi vihjata hallakkogeenistä. Siitä lisää edempänä.


Eliitti Huisko on tunnistettu vaaleanpunarautiaaksi. Merkeistä siltä löytyy tähtipiirto, liinahtava häntä sekä siima. Kuva Viivi Honkimaa 7.12.2020

"Värilisä"?


Varsinkin takavuosina muistan lukeneeni nettikeskusteluissa jopa "värilisästä" hevosen hinnassa, tarkoittaen siis sitä että sama hevonen ei rautiaana olisi yhtä arvokas kuin harvinaisemman värin kantajana. Omakohtaista kokemusta minulla ei tästä ole, kyseessä voi olla tornihuhu tai tosijuttu.


Tässäkin kolikossa on kaksi puolta - jos näin on mahdollista lisätä kasvatuksen kannattavuutta ja kenties auttaa säilyttämään harvinaisia suomenhevossukuja, sehän on hyvä juttu. Toisaalta taas jos astutusvalinnassa väri menee muiden tärkeiden ominaisuuksien kuten rakenteen tai terveyden edelle, pedataan ongelmia.


Värillä voi olla väliä tai sitten ei olit sitten kasvattaja tai hevosen ostaja. Yhtä kaikki kaltaiselleni heppanörtille ja suomenhevosfanille tämäkin aihe on kiintoisa tutkimuskohde, vaikkei se juuri tällä hetkellä minua itseäni tai hevosiani kosketakaan.


Värijalostuksesta, kuten esimerkiksi erisukuisuudestakin, voi tehdä halutessaan osan omaa ja tallinsa brändiä. Tämän hetken tunnetuin suomenhevosten "värijalostaja" lienee keuruulainen Anita Viitanen, ja aika paljon "erikoisvärisiä" löytyy myös vaikkapa Friisin-kasvateista (näihin mainintoihin ei liity kaupallista yhteistyötä tai muuta henkilökohtaista sidettä, he tulivat vain ensimmäisinä mieleeni).


Lue myös: Suomenhevosen harvinaiset värit pelastuivat (Maatilan Pellervo, kesäkuu 2014)


Aikansa kuohuttuaan myös kiivain värikeskustelu näyttää löytäneen samantyyppisen keskitien. Kukaan tuskin haluaa, että nämäkään ominaisuudet kokonaan katoaisivat suomenhevosesta. Jalostusvalintaan kuitenkin liittyy monta punnittavaa seikkaa, eläimen terveys ja käyttöominaisuudet tietysti ihan perustellusti tärkeimpinä.


Mutta jos jotain väriä haluaa säilyttää tai suosia, se täytyy tietenkin huomioida tietoisesti jalostusvalinnassa. Tiedämme kyllä jo miten hevosten värit periytyvät, se ei ole sattumanvaraista, ja tieto on helposti saatavilla.


Käytännön tasolla väri tulee valintakriteeriksi ehkä useimmiten siinä vaiheessa orien haarukointia, kun karsinta on edennyt lähelle lopullista valintaa. Esimerkiksi jos kahdesta muilta ominaisuuksiltaan tasaväkisestä ja tammalle sopivasta orista toinen on rautias ja toinen vaikka voikko, saattaa olla että vaakakuppi kallistuu ihan kalkkiviivoilla sen erikoisemman värisen puoleen.


Miten värit periytyvät ?


Hevosen värit ja niiden jalostaminen lienevät kiehtoneet ihmisiä varmaan niin kauan kuin ihminen on hevosten lisääntymistä säännellyt.


Perustietojaan suomenhevosen väreistä voi päivittää esimerkiksi tästä Hippoksen materiaalista: Hevosen värit ja merkit (hippos.fi). Tähän päivityksenä lisättäköön että suomenhevosista on sittemmin löydetty Splashed White-kirjavuusgeeni, ("suomenkirjavuus"). Se lienee säilynyt tähän päivään siksi että joskus se näkyy vain hieman korkeampina sukkina tai päämerkkeinä, ei välttämättä varsinaisena "inkkarivärityksenä".


Kaikki merkit eivät tarkoita että hevonen olisi kirjava, ja erilaisten merkkien periytyvyydestä ei taidakaan vielä olla oikein selkeää käsitystä, muuta kuin että merkkien saaminen varsalle on todennäköisempää jos vanhemmiltakin niitä löytyy.


Papumus-, noki-, pangarekuvioita, liinakko- ja hamppuharjaisuutta suomenhevosissa näkee myös, mutta viimeisen tiedon mukaan niitä ei ole pystytty paikantamaan mihinkään tiettyihin geeneihin. Ehkä ne ovatkin useamman geenin yhteisvaikutusta tai jotain muuta.


Värien ja periytymisen perusteita


Jokainen hevonen on perusväriltään joko rautias, ruunikko tai musta. Lisäksi on joukko geenejä, jotka vaikuttavat ilmiasuun (voikko-, kimo-, päistärikkö-, kirjavuus-, ja hallakkogeenit), yleensä vaalentavasti. Vielä harvinaisempia shamppanja- ja pearl-värejä suomenhevosissa ei taida olla lainkaan.


Ori R.T. Sankaria en ole nähnyt livenä, mutta olen kuullut sen, samoin kuin poikiensa Hanslankarin ja Tuohivirsun olevan karvapeitteeltään merkillepantavan metallinhohtoisia. Hohteen lähdettä ei ole kaiketi kuitenkaan toistaiseksi kyetty paikantamaan mihinkään tiettyyn geeniin. Valaisethan, jos tiedät aiheesta lisää. :)


Ainakin voikko-, kimo- ja päistärikkögeenit ovat siitä helppoja jalostettavia, että tiedämme että ne eivät voi periytyä "piilossa" sukupolvien yli. Tämän värinen varsa on mahdollinen vain siinä tapauksessa, että ainakin toinen vanhemmista on saman värinen.


Perusteet ovat kohtalaisen helppoa matikkaa, mutta muuttuu sitä mutkikkaammaksi mitä erikoisempia ja monipuolisempia yhdistelmiä paritetaan (esimerkiksi voikonkirjavankimo, hopeanruunivoikko, mustanpäistärikönkirjava jne). Avuksi voi ottaa esimerkiksi Coat Color Calculatorin, josta saat aika tarkat todennäköisyydet eri värivaihtoehdoille, kunhan tiedät varsan vanhempien ja isovanhempien värit sekä mahdolliset kantajuudet.


Suomenhevosten värijalostuksen historiaa


Rautias väri merkittiin tavoitteeksi kantakirjan alkuaikoina, jolloin hevosiin haettiin yhtenäistä ulkomuotoa. Geenitestaaminen ei toki ollut vielä mahdollista, mutta jo silloin tiedettiin että kahden rautiaan hevosen varsa on rautias, joten näin voitiin ainakin jossain määrin varmistua myös siitä että hevosen polveutuminen oli se mitä väitettiin.


Liian isot valkeat merkit, sekakarvat ja muut vastaavat miellettiin "vierasverisyyden" merkeiksi. Tästä syystä nykyisinkin suurin osa, arviolta yli 90 % suomenhevosista on erisävyisiä rautiaita.


Arvoitukseksi jää, paljonko urheilullisestikin hyvää jalostusmateriaalia on karsittu jalostuksesta vaikka juuri värin perusteella, ja yleisesti ottaen kuinka paljon värin perusteella karsinta on kaventanut geeniperimää. Nykykäsityksen mukaan kun hyvällä hevosella ei ole väriä. ;)


Klassinen esimerkki on tietysti ori Valokas, Suomen historian ainoa kantakirjaamaton ravikuningas. Siitä jäi kuitenkin 38 jälkeläistä, onneksi. Sen poika Valokko jätti tamma Vekkulin, josta puolestaan syntyivät suurhevoset Vieteri ja Vekseli.

Valokas on haudattu Korialle (Elimäellä, nykyistä Kouvolaa) Korian vanhan raviradan viereen. Ori pääsi vielä kerran otsikoihin, kun suomenhevosen varhaisvaiheita tutkiva tutkimusryhmä avasi Valokkaan ja Rymy-Murton haudan kesällä 2019.


Lue myös: Tutkijat löysivät ainutlaatuisen hevoshaudan: "Karvat ovat säilyneet haudassa kuin ne olisi laitettu sinne eilen" (yle.fi)


Toinen mielenkiintoinen ajatusleikki suomenhevosen historiasta on myös kantaori Murton emänemä Vilppu 800-EP. Siitä on merkitty tietokantaan, että sen väri olisi ollut joko kimo tai päistärikkö. Sen varsa, Murton emä Hilppa (Erkkilän) on ollut rautias, mutta se olisi voinut olla myös valkea... ja entä jos itse Murto olisi värisyrjinnän tähden joko jäänyt syntymättä tai syntynyt "väärän" värisenä? ;)


Piilottelevat värigeenit


Hopeavärit ovat siitä erikoinen ja mielenkiintoinen tutkimuskohde, että hopeageeni ei tule esiin rautiaissa hevosissa. Se voi siis pompahtaa esiin yllättäviä reittejä myös suomenhevosissa, jos geenilotto arpoo varsalle väriksi jossain vaiheessa sukupolvien ketjua joko mustan tai ruunikon. Takavuosina hopeanruunikoita on myös virheellisesti tunnistettu kanelirautiaiksi. Tietysti tänä päivänä kantajuus on mahdollista varmistaa geenitestauksella, oli ilmiasu mikä hyvänsä.


Hallakkovärejä ei suomenhevosissa tietääkseni esiinny, mutta mielenkiintoinen havainto löytyi Laura Kvistin kirjoittamassa artikkelissa, joka koski suomenhevosten geenitutkimusta.


"Hallakosta tunnetaan kolme geenimuotoa (eli alleelia), peittyvät d1 ja d2 sekä vallitsevasti ilmenevä D, joka tuottaa hallakon värin [11]. Peittyvää d1- alleelia kantavilla hevosilla on usein siima ja joskus myös seepraraidat jaloissa. Hallakon uskotaan olevan hevosen ’alkuperäinen’ väri. Sen muodostumiseen liittyy T-box3- geeni, jonka tuote vaikuttaa karvojen kehityksessä.


Kumpaakin peittyvää alleelia löytyy suomenhevosilta runsaasti, tähän mennessä tutkimiemme hevosten perusteella d1-alleelia on hieman enemmän (59 %) kuin d2-alleelia (41 %). Vallitsevaa D-alleelia sen sijaan suomenhevosilta emme ole löytäneet, ainakaan vielä."


Lue myös: Suomenhevosen geneettinen muuntelu kertoo rodun historiasta ja ohjeistaa tulevaisuudelle (shkl.net 2019)


Värisuvut


Säilytysnäkökulmasta värit ovat mielenkiintoisia siksi, että ne ovat usein säilyneet tähän päivään vain muutamien hevosten sekä niiden omistajien ansiosta.


Sukuposti-tietokanta onneksi tarjoaa hakutoimintoja myös väreistä kiinnostuneelle. Näihin hakuihin laitoin tätä kirjoittaessani (joulukuussa 2020) rajaukseksi vuosina 2000-2020 syntyneet hevoset.


Esimerkiksi kirjaviksi tunnistettuja suomenhevosia on syntynyt tällä aikavälillä 15, kimoja 200, päistärikköjä 39 ja voikkoja 206. Hopeanmustia on tunnistettu 5, hopeanruunikoita 27. Mustia on 311, kulomustia 237, ruunikoita 1507.


Nykyisten tutkimusmahdollisuuksien ansiosta on osattu nimetä myös rautiaita ja voikkoja hevosia, joiden tiedetään kantavan hopeageeniä vaikkei se niiden ilmiasussa näykään. Jokerina mainittakoon muuten että toistaiseksi ainoa hopeanruunivoikoksi tunnistettu suomenhevonen Sukupostissa on ruuna Tuuvan Elvis. ;)


Mustista ja ruunikoista hevosista kiinnostuneille vinkiksi, että tähän mennessä tiedän jalostuksessa vaikuttaneen kaksi homotsygoottimustaa oria, joiden kaikki jälkeläiset siis ovat mustajouhisia. Näistä R-suunnan ori Salmiakki Poika on elossa ja viimeisen tiedon mukaan siitoskäytössä myös jatkossa. Juoksijaori Humeeti kuoli 2018, mutta jätti kunnioitettavat 143 jälkeläistä.


Lisää kirjoituksiani hevosten geenitutkimuksista


Värigenetiikka on siitäkin mielenkiintoinen aihe tutustuttavaksi, että se avaa ovia myös muille löydöksille. Hevosen genomihan on avattu jo vuosia sitten, mutta tutkittavaa riittää tälläkin tieteenalalla vielä pitkäksi aikaa. Mystiikka ja sattuman osuus eivät tule katoamaan hevosjalostuksesta varmasti jatkossakaan (halusi sitä tai ei).


Korostan oman asiantuntemukseni olevan tässäkin asiassa ihan amatööritasoa, mutta aihe on hurjan kiehtova.

Lammin Tila

0400-738827

info (at) lammintila.com

© 2016 Lammin Tila

Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now