google.com, pub-7463296435306292, DIRECT, f08c47fec0942fa0

Millainen on hyvä emälinja?

Tamman ja erityisesti emälinjan merkitys alkaa kirkastua viimeistään, kun sukellat yhtään syvemmälle jalostustietouden maailmaan.


Moni lähde ja ohje painottaa, että emälinjan pitäisi olla siitostammalla hyvä, mutta lopulta melko vähän löytyy erittelyä siitä, miten hyvyys määritellään. Entä mikä olisi riittävän hyvä, jos ja kun niitä absoluuttisia huippuja ei yksinkertaisesti ole kaikkien mahdollista saada?


Kuten aina, tietysti tähänkin aiheeseen sisältyy näkemyseroja, mutta avaan tässä asiaa kuten sitä on minulle opetettu ja mihin päätelmiin olen itse tullut tässä vaiheessa hevoskasvattajan opinpolkuani.


Juuli Milleri ja perilliset, Huisi Helmi sekä Huisi Huuma laitumella kesällä 2020

Varsinkin ravihevosilla emälinjan tutkailu ja vertaileminen on onneksi kohtalaisen helppoa, muiden hevosurheilun lajien kohdalla joutuu tekemään vähän enemmän tutkimustyötä.


Tämä kirjoitus käsittelee urheiluhevoskasvatusta, erityisesti jos tavoitteena on kasvattaa varsa myyntiin. Tätä aihetta olen päässyt tai joutunut opiskelemaan, kun tehtiin päätös pistää kasvatustoiminnassa vähän isompaa vaihdetta silmään, panostaa juoksijasukuisen kimppatamman hankintaan ja alkaa kasvattaa varsoja myyntiin.


Kun teet varsaa itsellesi omaan käyttöön, tärkeintähän on että itse uskot valintoihisi ja saat suurimmalla todennäköisyydellä mieleisen ja suunnittelemaasi käyttöön sopivan varsan. Silloin voi hieman vapaammin tehdä myös kokeiluja, kun ei tarvitse murehtia "kaupallisuutta" ja varsan myyntiä. Toimet ja hevosen jalostusarvo riippuvat ihan määritellyistä tavoitteista ja siitä, kuka on asiakkaasi eli tuleva hevosenomistaja, jolle varsaa kasvatetaan.


"Isäori myy varsan, emä määrittää hinnan" - suku luo odotusarvon


Tämä sanonta pohjaa siihen tosiasiaan, että siitosorien ja siitokseen käytettävien tammojen välillä on suuria eroja. Mitä enemmän odotusarvoa syntyvällä varsalla on, sitä suurempaa hintaa siitä yleensä sopii pyytää.


Olen monesti todennut, että hevoskasvatuksessa pelataan paljon todennäköisyyksillä. Kovinkaan moni asia ei ole varma. Joskus "arpa" voittaa ja huippuhevonen osuu kohdalle, toisinaan ei.


Jalostukseen käytettävät orit ovat lähtökohtaisesti huippuyksilöitä, niitä karsiutuu ja karsitaan jo kauan ennen jalostusuraa. Tamman kohdalla taas ei ole periaatteessa juuri muita vaatimuksia kuin se, että omistaja haluaa astuttaa tammansa. Niissä on enemmän vaihtelua.


Omaansa pitääkin uskoa, mutta varsaa myydessä oma näkemys pitää pystyä perustelemaan muillekin. Hevonen perii ominaisuuksia molemmilta vanhemmiltaan. Kokonaisuus ratkaisee.


Hyviä hevosia laajalla rintamalla


Emälinjaa pidetään hyvänä ja vahvana, kun sen tammat ovat tuottaneet ison joukon hyviä yksilöitä.


Yksi huippuhevonen ei vielä pelasta koko sukulinjaa, mutta kun lukuisa joukko hevosia tulee varhaisella iällä kilparadoille, osoittaa synnynnäistä lahjakkuutta ja menestyy, emälinja muuttuu alati mielenkiintoisemmaksi.


Koska hyvän kilpahevosen taustalla on aina myös paljon uskoa, tahtoa, rahan kohdentamista ja muita panostuksia, ei voi sulkea pois ihmisen vaikutusta. Toisin sanoen hyvä hevonen tarvitsee juuri ne oikeat ihmiset ympärilleen tullakseen tähdeksi. Omistaja on ketjussa se tärkein osanen.


Kun tamma onnistuu tuottamaan yhden hyvän jälkeläisen, sen seuraavatkin varsat saavat hieman paremmalla todennäköisyydellä sellaiset omistajat jotka uskovat ja panostavat niihin tosissaan. Positiivinen kierre.


Mutta takaisin emälinja-aiheeseen:


Emälinjasta tekee mielenkiintoise(mma)n, kun...

  • Hyviä hevosia on mahdollisimman lähisuvussa. Paras tietysti jos jo emän jälkeläisnäyttönä. Jos hyviä tuloksia löytyy vasta 3.- tai 4. sukupolvessa, ne ovat jo kaukaista sukua nyt tarkasteltavalle varsalle, ja merkitys on siten vähäisempi.

  • Emälinjan hevoset ovat aloittaneet kilpauransa ja menestyneet jo nuorella iällä (varhainen lahjakkuus, ikäluokkakilpailuissa menestyminen +++) ja sittemmin ehkä nousseet vielä avoimelle tasolle (+++).

  • Määrällä on jonkinlainen merkitys - jos syntyy paljon varsoja, kertoohan se ainakin siitä että kasvattajat uskovat tammoihinsa ja pitävät varsoja hyvinä. Toisaalta tamman siitokseenkäyttökin on monen tekijän summa, eikä vähiten omistajan mielenkiinnosta sekä resursseista riippuvainen.

Tämä koskien siis ravihevosia, joista minulla itselläni on eniten kokemusta. Soveltaen periaatteet soveltuvat muihinkin lajeihin - eli etsitään hevosta, joka on suurella todennäköisyydellä aiottuun käyttötarkoitukseen ja tavoitteisiin luontaisesti lahjakas ja sopiva. Sukulaiset muistuttavat toisiaan, joten sukulaishevosten saavutuksista voi saada tukea omille päätelmilleen.


No, mikä nyt sitten olisi esimerkki hyvästä?


Oikein kivan näköisiä emälinjoja löytyy useimpien hyvien siitosorien takaa. Viime vuosina puhe "siitosorin suvusta" on tuntunut valtaavan enemmän alaa, eli omien hyvien suoritusten lisäksi hyvältä orilta haetaan myös huippusukua ja hyvää emälinjaa. Lisäähän sekin todennäköisyyttä saada syntyvään varsaan juuri niitä toivottuja ominaisuuksia.


Hippos julkaisi 2020 kuninkuusravien alla sivuillaan myös Toini Immosen haastattelun, jossa hän kertoo miten heillä on vaalittu tammalinjaa jo parin ihmis- ja vielä useamman hevossukupolven ajan. Nämä ovat hienoja tarinoita, joista huomaa senkin, ettei hevoskasvatus tosiaankaan ole kovin hätäisen ihmisen hommaa, mutta onnistumisen osuessa kohdalle se on sitäkin palkitsevampaa.


Lue myös: Tinkimättömän kasvatustyön tulokset punnitaan kesän hienoimmissa mittelöissä (hippos.fi)


Omien hevostemme emälinjoja luonnehtisin niin, että Juulin emälinja lataa varsoihin odotusarvoa raviuralle. Liehus on onnistunut jättämään hyvin mielenkiintoisen sisaruskatraan. Myös sisko Viivu Millerin varsat, etupäässä viime vuosina Sävel-Taika, ovat lisänneet mielenkiintoa entisestään.


Kimppaorimme Lumettajan emälinja on minusta hyvä esimerkki siitä, miten aika pienestäkin hevosjoukosta voi saada hyvällä prosentilla kelpo juoksijoita.


Elysettaren emänpuolen suku taas edustaa ehkä sitä "tavallisempaa" osastoa juoksijajalostusta ajatellen, vaikka on sieltäkin sentään pari tähtiaikaista tullut.


Eihän se tarkoita automaattisesti etteikö kaikki periaatteessa olisi mahdollista, mutta varsaa tehdessä, myydessä ja ostaessa joutuu hieman leikkimään ennustajaa.


Aina löytyy poikkeuksia!


Tottahan toki on selvää, etteivät tilastot ja paperit kerro koko totuutta hevosen hyvyydetä, huonoudesta, laadukkuudesta tai laaduttomuudesta. Kaikki varmasti tietävät hevosia, joista omistajat kertovat "treenasi se nuorena tosi lupaavasti, mutta...".


Lisäksi on vielä niitä, joiden lupaavasti alkanut ura on katkennut esimerkiksi loukkaantumiseen, ja niitä joista kukaan ei olisi osannut etukäteen ennustaa millaisiin mainetekoihin hevonen vielä yltäisi.


Kyllä, hevosen suorituksiin vaikuttaa monen muun seikan ohella myös onni. Aika ajoin tällaiset hevoset todella ovat parempia kuin paperilla näkyvät tiedot antavat olettaa, ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeaan päätelmään osuva hevosenomistaja voi huomata käsissään olevan kultakimpaleen.


Kaikkihan me rakastamme tuhkimotarinoita, joissa vaatimattoman tuntuisista lähtökohdista ponnistetaankin maineeseen ja kunniaan. Mutta kun harjoitetaan hevosjalostusta ja kasvatusta tavoitteellisesti saatikka yritystoimintana, toimintaa ei voi perustaa pelkästään mutu-tuntumaan, tarinoihin, haaveisiin ja unelmiin. Tarvitaan myös dataa.


Muistathan - mitä mittaat, sitä voit jalostaa.


Tamman osa ei ole helppo...


Jalostuskeskustelussa näkee nousevan esiin myös nopean kierron käsitteen. Siinä ydinajatus on siis yksinkertaisuudessaan, että hevosten, erityisesti tammojen, pitäisi lisääntyä keskimäärin nykyistä nuorempina. Näin sukupolvien välinen aika lyhenisi ja jalostus nopeutuisi. Tämä keskustelu käydään tyypillisesti kuninkuusravien alla ja kuningatarkilpailijoita koskien.


Samaan aikaan emätammalta toivotaan kuitenkin hyvää ennätystä, muhkeaa voittosummaa, pitkää kilpauraa ja tietysti myös sukulaisten näyttöjä. Omakin jälkeläisnäyttö olisi tietysti kiva.


Yhtälöhän on mahdoton, koska (ravihevos)tamma ei voi sekä varsoa että treenata ja kilpailla samanaikaisesti. Aika ajoin kyllä näkee varsatauolta radalle palaajia, mutta yhtä kaikki tiineys ja varsan hoito pakottavat pitämään taukoa kilpailemisesta.


Tässäkin kohtaa sekä kasvattaja että varsan ostaja joutuvat punnitsemaan riskejä ja mahdollisuuksia. Haluaako mieluummin kokeilla kaikki näyttönsä antaneen hyvän vanhemman kilpatamman varsan kanssa vai hakeeko jalostuksellista etumatkaa nuoremman, mutta syystä tai toisesta lyhyemmän kilpauran tehneen tai jopa kokonaan kilpailemattoman tamman kanssa?


Ratsun urapolulle varhainen varsominen on helpompaa sovittaa


Ratsujen kohdalla taas vaikuttaisi yleistyvältä trendiltä myös suomenhevosissa, että tamma astutetaan kerran nuorena, jo 2- tai 3-vuotiaana. Tämä onkin aivan harkitsemisen arvoinen vaihtoehto sekä ratsukoulutusta että kilpauraa ajatellen. Nuoren hevosen kohdalla omistajan harkittavana on tamman oma kasvuvaihe ja valmius. Ruokinnassa pitää huomioida, että tamma kasvaa myös itse samalla kun kasvattaa varsaa, eli energiaa kuluu paljon.


Tiinekin tamma voi harjoitella ratsun perustaitoja ja tehdä kevyttä työtä aika pitkälle tiineyteen, eikä varsan odotus siinä tilanteessa tee sen kalenteriin isoa lovea mahdollista tulevaa kilpauraakaan ajatellen. Näin sillä on myös myöhemmin varsinaiselle siitosuralle siirtyessään jo jälkeläisnäyttöä. Win-win.


Ratsun varsinainen rankempi kuntovalmentaminen alkaa vasta paljon myöhemmin kuin ravihevosilla. Lisäksi on aika tyypillistä että ratsujen ikäluokkakilpailut, kuten myös Suomenratsujen kasvattajakilpailu, antavat varsoneille tammoille ikähyvitystä.


Jokaisella syntyvällä varsalla on arvo. Kuinka suuri arvo on rahallisesti, sitä on joskus vaikea määrittää. Varsaa myydään ensisijassa odotusarvon eli suvun perusteella.

Miten saan tietoa oman hevoseni emälinjasta?


Kun kyseessä on suomenhevonen, kaikki löydettävissä oleva tieto on kohtalaisen helppoa kaivaa kotimaisista lähteistä. Suomalaiset tietokannat Heila ja Sukuposti tarjoavat kasvattajan työkaluksi helppolukuiset taulukot hevosen emälinjasta.


Ravureiden osalta ennätykset, statistiikat ja voittosummat ovat helposti silmäiltävissä, toivottavasti ratsujen osalta saadaan joskus samantyylinen selkeä tapa esittää ja vertailla kilpailutuloksia.


Jonkinlaista osviittaa antaa myös BLUP-indeksi, joka tosin muuttuu joka vuosi ja on Suomessa käytössä vain ravihevosilla. BLUP:ssa pitää tulkita itse indeksin lisäksi myös arvosteluvarmuutta, joka kasvaa vasta jälkeläisnäyttöjen myötä. Nuorilla hevosilla indeksiin vaikuttavat enemmän omat ja kai myös lähisukulaisten tulokset.


Muiden jalostussuuntien kohdalla tarvitsemansa tiedon saamiseksi niistä pitää ehkä tehdä enemmän taustatutkimusta ja jalkatyötä sekä haastatella hevosten omistajia. Juoksijoita on näistä kaikkein helpointa vertailla paperilla, vaikkei tilastoistakaan selviä koko totuus. Sekös tästä tutkimisesta tekeekin niin kiehtovaa. ;)


Lisää nettilähteissä


Kasvatusasioista riittää keskusteltavaa, ja pitkän linjan kasvattajien ajatustenvaihtoa onkin tosi mielenkiintoista kuunnella vaikka kyseessä ei olisi edes oma rotu. Kaikilta voi oppia.


Lyhyt googlettelu löysi esimerkiksi luentomuistiinpanoja Martti Ala-Seppälän (Kemppitalli, nykyisin oma MAS Breeding) sekä ratsukasvattaja Niina Okkosen pitämistä puheenvuoroista vuodelta 2011.


Vetcaren sivuilla on ratsukasvatusta käsittelevä artikkeli Hevoskasvatuksen ABC - jalostukseen käytettävän yhdistelmän valinta vuodelta 2017.


Hippoksen sivuilta taas löytyy Eero Perttusen kokoama tiivis listaus siitoshevosten ominaisuuksista sh- ja lv-kasvattajille.

31 katselukertaa

Lammin Tila

0400-738827

info (at) lammintila.com

© 2016 Lammin Tila

Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now