Sukusiitosprosentti (aste) kertoo, kuinka läheistä sukua hevosen vanhemmat ovat keskenään.
Sukusiitosaste ei periydy, eli jos sukusiitosta on vain toisella puolella sukutaulua (vain isän tai vain emän puolella), syntyvän yksilön sukusiitosprosentti voi puolestaan olla alhainen.
Prosentti myös on sitä pienempi, mitä takemmaksi kertautuvat nimet jäävät sukutaulussa ( = pienempi vaikutus syntyvään yksilöön).
Miten sukusiitosprosentti lasketaan?
Otetaan esimerkiksi testiparitus yhdistelmälle Juuli Milleri - Kihisee. Tästä yhdistelmästä on syntynyt meille kolme hienoa ja mieleistä varsaa: Huisi Hemmo, Huisi Helmi sekä Huisi Huuma.
Sukusiitosprosenttiin vaikuttaa oleellisesti laskelmassa mukana olevien sukupolvien määrä. Siksi vain samalla datamäärällä lasketut prosentit ovat keskenään vertailukelpoisia. Yleensä näkee laskettavan prosentteja vähintään 5 sukupolven matkalta ja suositusrajat 6,25 % (serkusparitus) ja 10 % (haitallisen sukusiitosasteen raja) ovat yleensä myös 5 sukupolven dataan perustuvia ohjenuoria.
Olen piirtänyt sukutaulun keskelle punaisen viivan erottamaan isän ja emän puolet toisistaan. Taulukon yläriveillä seurataan isiä ja alariveillä emiä. Tässä esimerkissä sukupolvia on viisi.
Värit merkitsevät kertautuvia hevosyksilöitä. Löytyy Suikku 4+3, Vieteri 4+4, Vokker 5+3, Erilo 5+5 ja muita kertauksia vielä takempana sukutaulussa.
Heila antaa tämän yhdistelmän lukemiksi
sukusiitosprosentti 6.00 (kaiken Heppa-järjestelmässä olevan datan perusteella)
sukusiitosprosentti, 5 sukupolvea: 3.32
sukukatokerroin 85,5 %
Prosentit pysyvät siis tällä laskelmalla ihan suositusten rajoissa, sukukatokerroin saisi olla korkeampikin mutta kaikkea ei voi saada :)
Lue myös: Miten sukukatokerroin lasketaan?
Keväällä 2022 myös Juulin tytär Huisi Hehku varsoi Kihiseestä tammavarsan.
Nyt nuo "isot nimet" jäävät taas hieman takemmaksi vaikka kertauksia toki esiintyy edelleen. Sukusiitosprosentti tällä yhdistelmällä on maltillinen 4,98 % (5 sp. 1,95), sukukatokerroin taas 88,7.
Miksi sukusiitosprosentteja lasketaan?
Laskuri on yksi jalostusvalinnan työkalu muiden joukossa. On hyvä, että asiasta ollaan kiinnostuneita, koostuuhan populaatio yksilöistä.
Yhtä tärkeää on mielestäni ymmärtää myös ajatuksia numeroiden takana – mistä nämä tulevat?
Keskeisin huoli on eläinten terveys. Sukusiitos kasvattaa riskiä perinnöllisten sairauksien esilletuloon.
Sukusiitosprosentti on todennäköisyys sille, että satunnaisesti valittu geenipari sisältää geenin kaksi samaa versiota (alleelia), jotka ovat molemmat peräisin samalta esivanhemmalta.
Moni sairaus periytyy resessiivisesti, eli syntyvä yksilö on sairas vain jos se saa viallisen alleelin molemmilta vanhemmiltaan.
Sukusiitostaantumalla tarkoitetaan ongelmia, jotka voivat yleistyä rodussa liiallisen sukulaistumisen seurauksena:
hedelmällisyyden heikkeneminen
elinvoiman heikkeneminen
perinnöllisten sairauksien yleistyminen
epämuodostumat
heikko vastustuskyky
Hyvä tiivis lyhyt tietoisku sukusiitoksesta ja sen riskeistä löytyy esimerkiksi Kennelliiton jalostussivuilta: Sukusiitos (Kennelliitto.fi, MMT Katariina Mäki).
Myös Suomen Hippoksen jalostusartikkeleista löytyy kattava artikkeli aiheesta: Mitä sukusiitos on tänään, sitä sukulaisuus on huomenna
Toistaiseksi meillä on käytössä vain yksilötason sukusiitosprosenttilaskureita
Sukusiitosasioita pohdiskellessa herää kysymys, miten omat jalostusvalinnat näkyvät isossa kuvassa ja vaikuttavat koko suomenhevosrodun tilanteeseen. Yksittäisen kasvattajan valintojen merkitys voi olla pieni, muttei olematon. Vasta aika näyttää miten lopulta onnistuttiin. Kuten todettu, ennustaminen on vaikea laji.
Tosiasiahan on myös, että suljetussa populaatiossa sukusiitosaste nousee ajan mittaan väistämättä. Valinnoilla ja monimuotoisuutta vaalimalla voidaan kuitenkin vaikuttaa siihen, miten nopeaa nousu on.
Vielä meillä tavallisilla hevosihmisillä ei oikein olekaan helppoa ja kansantajuista keinoa tarkastella omien hevostemme tai suunnitellun yhdstelmän sukusiittoisuutta suhteessa koko populaatioon.
Sukusiitosprosentti ei kerro muuta
Valitettavasti kääntäen ei ole myöskään takeita siitä, että 0 % sukusiitosasteen yhdistelmästä (käytännössä siis risteytys) syntyisi täysin terve ja ongelmaton yksilö. Moni muukin asia vaikuttaa, kaikkein keskeisimpänä ne kaksi paritettavaa eläinyksilöä hyvine (toivottuine) ja huonoine ominaisuuksineen.
Sillä ei välttämättä ole käytännössä isoa merkitystä, onko sukusiitosprosentti 3 vai 4 %, mutta jos lukemat alkavat olla korkeanpuoleisia, on asiaa ehkä syytä miettiä.
Tämäkin laskuri on vain yksi työkalu. Jalostuspäätöksissä on mietittävä ennen muuta hevosia, ei vain nimiä tai numeroita.
Commenti